Harrastus kansainvälistää

14.09.2022

Monelle barbiekoon harrastajalle on tärkeää sekä mahdollisimman aidon pienoismallin aikaansaaminen että tarinan kertominen ja valokuvaaminen. He kuvaavat nukkejaan ulkona ja esittelevät paikkakuntansa nähtävyyksiä sekä matkustavat nukkejensa kanssa niin rantalomille kuin toisia nukkeharrastajia tapaamaan. Itse olen kuvannut nukkejani mm. Olavinllinnan ja Hämeen linnan luona ja kertonut hiukkasen Suomen historiaa samalla. Moni ulkomainen seuraaja on kiitellyt faktoista.

Jarmo poseeraa patsaan vieressä Parikkalan Patsaspuistossa.
Jarmo poseeraa patsaan vieressä Parikkalan Patsaspuistossa.

Tutustuessani nukkekotiharrastukseen en osannut kuvitellakaan kuinka iso määrä ihmisiä on harrastuksen parissa. Suurin osa toki on naisia, mutta mukana on myös miehiä. Täydellisimmät miniatyyrit ovatkin usein juuri miesten tekemiä. Barbiekoolle luonteenomaisia erityispiirteitä ovat valokuvaaminen ja tarinan kertominen, joita toki pienemmänkin mittakaavan nukkekotien kanssa harrastetaan. Suosituimmilla 1:6-mittakaavan harrastajien instagramtileillä on satojatuhansia seuraajia ympäri maailmaa. Nukkekotimainen harrastaminen barbien (tai muiden vastaavan kokoluokan nukkejen kanssa) on huimassa nosteessa maailmalla. Suomessakin harrastus on kiihtymisvaiheessa.

Mark ja Kirsi tähystämässä maisemia Pulkkilanharjulla Päijänteen kansallispuistossa. Tässä vaiheessa Mark tiesi jo Kirsin olevan raskaana, ja taisi keskittyä ajattelemaan vauvaa.
Mark ja Kirsi tähystämässä maisemia Pulkkilanharjulla Päijänteen kansallispuistossa. Tässä vaiheessa Mark tiesi jo Kirsin olevan raskaana, ja taisi keskittyä ajattelemaan vauvaa.

Olen lanseerannut Instagramissa paikallistamishastagin #dollsin johon alaviivoilla liitetään kotimaan ja kotipaikkakunnan nimet. Tavoitteena on auttaa harrastajia löytämään toisensa matkustellessaan. Omien nukkejeni hastag on #dollsin_Finland_Joutsa.