Pientä ja ihanaa

Tällä osastolla kerron Kukkasen Puodin uusista tuotteista, ja välillä vähän vanhemmistakin. Siis kaikesta pienestä ja ihanasta. Niin, ja se Kukkasen Puodin verkkokauppa löytyy täältä.


Tarvitsin Kosken Rian kissalle kiipeilypuun. Olen joskus tehnyt yhden nukkekotikoossa (1:12) joskaan en tiedä missä se nykyisin majailee. Joka tapauksessa tähän mittakaavaan tarvitaan isompi versio, joten ei muuta kuin pahvia palasiksi ja liimaa näppeihin.

Kahviastiastot

23.12.2020

Himoitsin pitkään AliExpressissä bongaamaani kahviastiastoa, mutta en hennonut tilata. Sitten kuitenkin lupasin astiat itselleni marraskuiseksi syntymäpäivälahjaksi - ja jouluksi paketti jo ehtikin Suomeen. Tilaushetkellä sattui olemaan tyrkyllä lisäalennusta tietyn euromäärän jälkeen, niin tilasin sitten sekä ruskeat että vihreät, jotka ovat...

Innostuin muokkaamaan lehtien kansia oikeaan kokoon ja tokihan sisältöäkin piti saada - sanomalehden reunasta.

Japanilaiset valmistavat ihania pikkuesineitä vai pitäisikö sanoa pienoismalleja. Valitettavasti ne vaan eivät ole missään selkeässä mittakaavassa ja samakin paketti saattaa sisältää eri mittakaavaisia tuotteita. Aina kauppiaat eivät edes kerro mitään mittoja tuotteista, joten tilaaminen on vähän sattumankauppaa. Näiden settien hinnat ovat aika...